Inspiraatioksi
Tänä kesänä täytin 54 vuotta ja viimeiset 10 vuotta ovat olleet elämäni iloisimmat ja terveimmät. Tunnen syvää kiitollisuutta kaikesta mitä olen elämältä saanut ja iloa jokaisesta uudesta päivästä. Olen myös erittäin kiitollinen että saan tehdä näitä töitä ja - omalta pieneltä osaltani - tehdä maailmasta vähän parempaa paikkaa. Koen tärkeänä sen että tekemisilläni on tarkoitus ja että voin auttaa muitakin löytämään omansa. Vuosien varrella olen onneksi saanut sitä toteuttaa hyvinkin erilaisten tehtävien kautta, liike-elämän johtotehtävistä reikiterapeuttina toimimiseen.
Tänään tiedän että materian tai maineen haaliminen ei tuo hyvinvointia. Vuosien ajan en kuunnellut omaa sisintäni vaan tein töitä muiden ihimisten vaatimusten määrittämänä. Ego saa meidät herkästi jahtaamaan aina seuraava "voittoa". Jos tarpeeksi kauan saa kuulla olevansa jossain "hyvä", on helppo sulkea sisimpänsä ja jatkaa ulkoisen hyväksynnän hakemista. Mutta se ei tuo onnea. Onni tulee kyvystä pysähtyä ja kysyä mitä todella tarvitsee. Se tulee hetkeen pysähtymisestä ja kiitollisuudesta. Juuri tämä hetki on täydellinen, en tarvitse muuta.
Minulle ratkaisevaa on ollut löytää aikaa palautumiselle ja hiljaisuudelle. Pidän huolta itsestäni meditioimalla, kuntosaliharjoittelulla, joogaamalla, reikillä ja viettämällä aikaa luonnossa. Vaihdoin erittäin ekstrovertin, perinteisen johtajaurani huomattavasti vapaampaan yrittäjänrooliin ja osa-aikatyöhön. Se on auttanut minua löytämään tasapainon. Sinua ehkä auttaa jokin muu, mutta tärkeintä on alkaa kysymään oikeita kysymyksiä - ja uskaltaa kuunnella vastauksia! Halutessasi autan sinua mielelläni tällä polulla.
Reikin viisi periaatetta
Juuri tänään:
Olen kiitollinen kaikista siunauksistani
En ole vihainen
Teen työni rehellisesti
En huolehdi
Olen ystävällinen muita ihmisiä ja kaikkia eläviä olentoja kohtaan